Tarinamme alkaa Anjalasta

Joenrannan Mansikkapaikan juuret yltävät hieman Alakylää etelämmäs Kymijoki-varteen Anjalankoskelle, missä Herralan Marjatila aloitti vihannesten ja marjojen viljelyn myyntiin jo 1940-luvulla. Ensimmäiset mansikat poimittiin pellosta tasan 30 vuotta sitten, vuonna 1990. Nyt viljely on pääosin siirtynyt Kouvolan Alakylään pelloille, joita on viljelty jo satoja vuosia. Isojaossa vuonna 1832 Kouvolan kylän kantatilojen tilukset jaettiin pitkiin, joenrannasta kauas takametsiin ulottuviin kaistaleisiin, joita nykyiset Joenrannan Mansikkapaikan uudet pellot muistuttavat, vaikkei olekaan todennäköistä, että rajat olisivat isojaon ajoilta asti periytyneet.

Alakylän historia ulottuu ainakin 1300-luvulle. Aikanaan mansikkapeltojemme ohi kulki sen aikaisen mittapuun mukaan vilkas Ylinen Viipurintie. Kymijoen ylityspaikka siirrettiin vuonna 1810 Alakylään nykyisen Lauttarannantien päähän, jolloin vanha kylätie korjattiin valtatieksi, jota pitkin pääsi niin Hämeenlinnaan, Viipuriin kuin Loviisaankin.

Ajattelemme myös ympäristöä

Kun mietimme uusien mansikka- ja herneviljelysten sijaintia, oli selvää, että niiden tulisi olla lähellä Kouvolan keskustaa. Näin mansikkaa ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja taajamien myyntipisteisiin. Polttoainetta säästyy jo yhden sesongin aikana tuhansia litroja ja samalla vähenevät liikennepäästöt.

Sijoitimme myös myymälän ja itsepoimintapisteen lähelle viljelysten kaupunginpuoleista kulmaa, vaikka pellot yltävätkin aina Kymijoen rantaan asti. Näin asiakkaankaan ei tarvitse ajaa pitkää matkaa.

Olemme myös siirtyneet käyttämään biohajoavaa kalvoa perinteisen mansikkamuovin sijaan. Näin pystymme pienentämään jätteenkeräykseen toimitettavan likaisen muovin määrää useita tonneja jo yhdessä kesässä. Myös muovikassit ja -laatikot ovat jäämässä historiaan. Niiden tilalla käytämme mahdollisuuksien mukaan pahvilaatikoita ja paperipusseja.

Tilalle on tulossa myös omia mehiläisiä – ilman pölyttäjiä emme saa ainuttakaan mansikkaa tai hernettä.

Kotipaikkarakkautta

Kouvola on kotikaupunkimme, jonka kukoistus on lähellä sydäntämme. Tarjoamme myös joka kesä työpaikkoja nuorille ja vähän vanhemmillekin kaakonkulmalaisille.

Toivomme Mansikkapaikastamme tulevan kaikkien yhteinen mansikkapaikka. Tänne on helppo tulla vaikka joka päivä – pyörällä, kävellen, autolla. Kun ostat tai poimit itse mansikkasi suoraan tilalta, voit olla varma, että ne ovat tuoreista tuoreimpia.